Julku on Lauri Viidan vuonna 1947 kirjoittama mitallinen runo Betonimylläri-nimisestä runokokoelmasta. Nimestä voi jo päätellä, että se kertoo puusta. Julku onkin kuvaus puun elämänkaaresta, varhaisesta kasvuvaiheesta aina polttopuuksi asti. Se koostuu kolmesta säkeistöstä, jotka ovat yhtä pitkiä, kahdeksansäkeisiä. Runossa on siis yhteensä 24 säettä. Se on tyyliltään perinteinen, sillä rytmi on säännöllinen ja riimejä on paljon. Jokaiseen säkeistöön muodostuu neljä säeparia. Runosta löytyy myös allitteraatioita, eli alkusointuja "hiiltävän hietikon, laulavan latvani".
Runon puhuja on koko ajan sama, minä. Ensimmäisessä säkeistössä puhuja kuitenkin puhuu vain itsestään, kun toisessa ja kolmannessa säkeistössä käy ilmi, että puhuja kuuluu johonkin ryhmään "Meidät on reivattu ristiin ja rastiin". Myös aikamuoto vaihtuu ensimmäisen ja toisen säkeistön välissä: ensimmäinen säkeistö on imperfektissä, kaksi muuta preesensissä.
Julku on rytmiltään rauhallinen ja virkkeet ovat melko pitkiä. Kieli on vanhaa, mikä voi tehdä ymmärtämisestä hankalaa, mutta toisaalta tarkka kuvailu helpottaa runon tapahtumiin eläytymistä. Toistoa runossa ei juurikaan esiinny.
